lauantai 24. joulukuuta 2016

MERRY XMAS

Tällä hetkellä 20 minuuttia jouluaattoon. Bussi lähti juuri Kampista kohti Turkua, josta iskä hakee mut Raumalle joulun viettoon. Tein tuossa jokunen aika sitten sen before christmas bucket listin. Ajattelin tässä bussimatkan ajanvietteenä käydä läpi, että mitäs nistä tuli tehtyä ja mitä ei.

joulu3

♥︎ Hankkia joulukuusi kotiin, koristella se kivasti ja fiilistellä sitä.
- (muovi)Kuusi hankittiin suht ajoissa. Pari viikkoa se oli ilman mitään koristeita, koska en tiennyt missä meidän koristeet on. Niiden löytyessä niitä ei ollutkaan ihan niin paljon, mutta tuli siitä kuitenkin kiva. Tämä toteutui

♥︎ Muutenkin koristella kotia jouluvaloilla ja muilla joulujutuilla.
- Muutamia pikkukoristeita laitoin ja yhdet valot. Ei mitään överiä, mutta kuitenkin tuli koristeltua.

♥︎ Juoda paljon talvisia/jouluisia juomia kuten glögiä, kaakaota ja chai lattea sekä kahvilassa että kotona. Näiden lisäksi haluaisin kokeilla tehdä itse jotain jouludrinkkejä.
- Glögiä join PALJON! chai lattea muutaman kerran kahvilassa ja kotona tein kardemummakahvia.

♥︎ Rakentaa piparitalo ja muutenkin leipoa pipareita. Ja tietysti niiden pipareiden koristelua. Parasta olisi, jos tänä vuonna saisi vielä piparitaikinankin tehtyä ihan itse.
- Pipareita leivoin parikertaa ja talon tein tällä viikolla (valmiina kaupasta ostettu) mutten ehtinyt sitä vielä koristelemaan. Piparitaikinan itse tekeminen jäi väliin.

♥︎ Leipoa kaikki kivoja jouluisia leipomuksia (muutakin kuin pipareita).
- Ylioppilasjuhliin tehtiin glögijuustokakkua. Siihen se taisikin jäädä.

♥︎ Kirjoittaa kirje joulupukille. Yhden kaverin kanssa ajateltiin, että voitaisiin olla taas vähän lapsia ja kirjoittaa joulupukille. Kertokaas, jos tiedätte mihin me voitaisiin nämä kirjeet postittaa, että ne tavoittaa joulupukin!
- Tämä tehtiin!!! Jäi tosin vähän epäselväksi, että päätyykö se kirje nyt Rovaniemelle pukille vai roskikseen. Sain ristiriitaista informaatiota asiasta.

joulu5

♥︎ Ottaa selfie tai yhteiskuva pukin kanssa.
- En saanut :( En edes nähnyt pukkia missään.

♥︎ Osallistua jollain tavalla jouluapuun tai johonkin joulu-hyväntekeväisyyteen. Muutaman vuoden olen jo tuollaista ajatellut, mutta ajatuksen tasolle se on aina jäänyt.
- Olin vähän myöhässä tämän suhteen.. kaikki perheet mitä katsoin olivat jo saaneet tarvittavan avun.

♥︎ Mennä luistelemaan ja jos sää mahdollistaa niin myös pulkkamäkeen ja väsätä lumiukko.
- Luistelu jäi eikä sää oikein sallinut muita.

♥︎ Ylikuluttaa kaikki joululaulut.
- Kyllä niitä on lähes kokoajan tullut kuunneltua, mutten itse kyllä ole kyllästynyt vielä.

♥︎ Johonkin joulukonserttiin tai yhteislaulu tapahtumaan olisi kiva mennä. Kirkoissa ainakin taitaa olla jotain joululaulajaisia. Tätä täytyy vähän selvitellä.
- Ei muka ollut aikaa.

♥︎ Edes yhdet pikkujoulut. Tällä hetkellä ei ole tiedossa yksiäkään, mutta järjestän sitten vaikka itse, jos jostain ei pikkujoulu-kutsua ilmaannu.
- Noup, mutta onneksi sovittiin myöhäiset pikkujoulut ensiviikolle :D

joulu1

♥︎ Katsoa kaikki joululeffat netflixin oma listasta. Sinne olen laittanut lähes kaikki joulu aiheiset elokuvat, mitä netflixistä löysin.
- Katoin yli kymmenen joululeffaa!! Aika hyvä saavutus mun mielestä.

♥︎ Tehdä jotain pieniä yllätyksiä ihmisille.
- Yksi tuli tehtyä.. se jääköön salaisuudeksi.

♥︎ Joululahjojen osto ajoissa, eikä viimeisenä päivänä ja niiden paketointi jollain kivalla tavalla. Muutamia ideoita löytyy jo, mutta ehtiihän tässä mieli vielä muuttua.
- Noo viimeiset lahjat tuli ostettua vasta tällä viikolla, mutta suurin osa ajoissa enkä missään vaiheessa stressanut lahjoista, joten hyvin meni. Paketoinnista oon todella ylpeä!

♥︎ Väsätä sellainen cozy peitto-viltti-tyyny -nurkkaus, missä voi hengailla - lukea vaikka kirjaa.
- Ei tullut väsättyä.

♥︎ Lukea edes yksi talvi/joulu teemainen kirja
- Eipä tullut tätäkään tehtyä, mutta puolustukseksi tiedän saavani joululahjaksi yhden kirjan, joten vähän myöhässä aion tämän toteuttaa.

♥︎ Johonkin luontoon väsätä nuotio ja paistaa vaahtokarkkeja. Kaakaota tietenkin termospullossa mukaan. Toivottavasti tulisi nyt taas lunta, koska tää olis paras lumisessa maisemassa.
- Tekemättä jäi tämäkin...


Tämä ei nyt tainnut mennä ihan nappiin, mutta ei se mitään. Joulumieltä löytyy kuitenkin vaikka millä mitalla. Hyvää Joulua kaikille muillekin, nauttikaa!

tiistai 13. joulukuuta 2016

YLIOPPINUT

P1010066 P1010018 P1010072 P1010026 P1010100 P1010108 P1010076 Vihdoin lukio ohi ja valkolakki päässä. Juhlat oli kivat, ilta hauska ja lahjat kivoja. Nyt on tämä etappi saavutettu ja tästä on hyvä jatka elämää eteenpäin! Sen enempää en viitsi tästä höpötellä, halusin vain jakaa nämä muutamat yhteiskuvat juhlista.

maanantai 12. joulukuuta 2016

WEEK 48 & 49

Untitled
Tosta teatterista oon kuullut niin hyvää kuin pahaa ja oon todella pitkään halunnut päästä itse näkemään sen. Sisko vei mut vihdoin katsomaan sen. Mulle on joskus sanottu, että sitä joko vihaa tai rakastaa. Mun äiti ja vanhin sisko ei yhtään tykännyt ja kyseinen sisko, joka mut vei näki sen nyt jo kolmannen kerran ja edelleen nauratti, mutta oon eri mieltä; En vihannut enkä rakastanut. Se oli ihan jees, muttei huippu. // Pientä shoppailua! // Parasta! oi, sitä ilon tunnetta, kun jumbon prismasta löytyi tollanen isompi pullo. // Galleria Esplanadin pikkujouluissa.

Untitled
Vihdoin meistä tuli ylioppineita Annin kanssa! // Ja heti lakkiaistilaisuuden jälkeen autoon, kohti Raumaa. // Illalla mentiin Vanhan Rauman Kellariin dinnerille juhlistamaan mun lakkia. Lauantaina oli sitten oikeet juhlat.

Untitled
Kukkia <3 Toi valkonen oli ihana, kivaa vaihtelua ruusuihin. // Tylsistynyt kotihengari. // Darraruokaa ylioppilasjuhlien jälkeisenä päivänä.

Untitled
Serkkupäivä <3 // Lähdettiin Raumalta Poriin vähän shoppailemaan ja päädyttiin Pancho Villaan syömään. // Mentiin vielä ennen porista lähtöä käymään Halpa-Hallissa. Siellähän me joulufriikit hullaannuttiin. Menimme sinne edullisen kastehelmi -kulhon takia, mutta tuli ostettua vähän muutakin.  // Illalla pystytettiin serkun kuusi ja paketoitiin tuonne kuusen alle muutama feikkipaketti.

Untitled
Tältä näyttää mun serkun vessa. En kestä, niin hauska :D // Mun Halpa-halli ostoksia. // <3 // Perus joka aamun aamupala.

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Before christmas bucket list

Tein tällaisen pienen ämpärilistan tälle joulun odotusajalle sen kunniaksi, että huomenna on jo joulukuu. Meinasin ensin jotain December To Do -listaa, mutta se kuulostaa enemmän siltä, että nää olisi jotain velvollisuuksia, jotka on pakko tehdä. Nää on kuitenkin kivoja juttuja, joita haluaisin ja parhaani mukaan yritän tehdä saadakseni kaiken irti joulukuusta ja joulun odotuksesta.

PicMonkey Collage-2
♥︎ Hankkia joulukuusi kotiin, koristella se kivasti ja fiilistellä sitä.
♥︎ Muutenkin koristella kotia jouluvaloilla ja muilla joulujutuilla.
♥︎ Juoda paljon talvisia/jouluisia juomia kuten glögiä, kaakaota ja chai lattea sekä kahvilassa että kotona. Näiden lisäksi haluaisin kokeilla tehdä itse jotain jouludrinkkejä.
♥︎ Rakentaa piparitalo ja muutenkin leipoa pipareita. Ja tietysti niiden pipareiden koristelua. Parasta olisi, jos tänä vuonna saisi vielä piparitaikinankin tehtyä ihan itse.
♥︎ Leipoa kaikki kivoja jouluisia leipomuksia (muutakin kuin pipareita).
♥︎ Kirjoittaa kirje joulupukille. Yhden kaverin kanssa ajateltiin, että voitaisiin olla taas vähän lapsia ja kirjoittaa joulupukille. Kertokaas, jos tiedätte mihin me voitaisiin nämä kirjeet postittaa, että ne tavoittaa joulupukin!

PicMonkey Collage-3
♥︎ Ottaa selfie tai yhteiskuva pukin kanssa.
♥︎ Osallistua jollain tavalla jouluapuun tai johonkin joulu-hyväntekeväisyyteen. Muutaman vuoden olen jo tuollaista ajatellut, mutta ajatuksen tasolle se on aina jäänyt.
♥︎ Mennä luistelemaan ja jos sää mahdollistaa niin myös pulkkamäkeen ja väsätä lumiukko.
♥︎ Ylikuluttaa kaikki joululaulut.
♥︎ Johonkin joulukonserttiin tai yhteislaulu tapahtumaan olisi kiva mennä. Kirkoissa ainakin taitaa olla jotain joululaulajaisia. Tätä täytyy vähän selvitellä.
♥︎ Edes yhdet pikkujoulut. Tällä hetkellä ei ole tiedossa yksiäkään, mutta järjestän sitten vaikka itse, jos jostain ei pikkujoulu-kutsua ilmaannu.

PicMonkey Collage
♥︎ Katsoa kaikki joululeffat netflixin oma listasta. Sinne olen laittanut lähes kaikki joulu aiheiset elokuvat, mitä netflixistä löysin.
♥︎ Tehdä jotain pieniä yllätyksiä ihmisille.
♥︎ Joululahjojen osto ajoissa, eikä viimeisenä päivänä ja niiden paketointi jollain kivalla tavalla. Muutamia ideoita löytyy jo, mutta ehtiihän tässä mieli vielä muuttua.
♥︎ Väsätä sellainen cozy peitto-viltti-tyyny -nurkkaus, missä voi hengailla - lukea vaikka kirjaa.
♥︎ Lukea edes yksi talvi/joulu teemainen kirja
♥︎ Johonkin luontoon väsätä nuotio ja paistaa vaahtokarkkeja. Kaakaota tietenkin termospullossa mukaan. Toivottavasti tulisi nyt taas lunta, koska tää olis paras lumisessa maisemassa.


Kuvat: pinterestistä

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

WEEK 47

Untitled
Vihdoin mekin mentiin katsomaan toi Bridget Jones pätkä ja toi tais olla ehkä jopa mun lemppari niistä kaikista. Suosittelen, jos ei vielä oo ehtinyt käydä katsomassa. // Donut care! Pieni hetki jaksettiin kierrellä vaatekauppojen black friday -alennuksia, kunnes kyllästyttiin ja haettiin mieluummin kasa donitseja. Paras Black Friday -ostos ikinä! // Pieni neuleprojekti. // Marimekosta vähän joululahjojen hankintaa. Kannatti vähän tuhlata, että sai itselleen kauan kaivatun kaupanpäällisen; siitä lisää myöhemmin (;

Untitled
Tylsistynyt tyttönen // Oon varmaan joka vuosi ottanut ihan samanlaisen kuvan. Perinteet kunniaan! //  Picnicin uuniperunat! Oikeesti yks mun lemppareista ja aina nimenomaan lohen kanssa.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Operaatio Productive

IMG_0158 IMG_0151
Käsi ylös kaikki, jotka on joskus maannut koko päivän sängyssä, koska asioiden aloittaminen tuntuu liian raskaalta. Ja ne, jotka ovat kärsineet mieluummin nälkää kuin vaivautuneet tekemään ruokaa. Unelmoineet ihanasta aamupalasta, mutta kuitenkin jäänyt sänkyyn pariksi tunniksi vain makaamaan. Tuijotellut netflixiä, kun olisi tärkeämpääkin tekemistä. Kasannut tiskejä pöydälle odottelemaan, että tiskikone tyhjentyisi itsestään. Mun käsi nousi joka kohdassa ja näitä juttuja löytyisi vaikka millä mitalla lisää.

Aikaansaamattomuus on aina ollut mun suurin pahe, mutta nyt se on alkanut ärsyttää ihan tosissaan. Oon tosi ärsyttävässä välivaiheessa ilman töitä ja koulua, ilman mitään velvollisuuksia. Saatan viettää koko päivän kotona syömättä mitään, koska en jaksa tehdä ruokaa ja illalla nälkä on niin suuri, että syön kokonaisen perheen edestä. Toinen vaihtoehto on, että syön pelkkää leipää päivän aikana. Kun en keksi mitään tekemistä, makaan vain sängyssä tuijottamassa netflixiä. Ensi viikolla on lakkiaiset, eikä mulla vieläkään ole tiedossa mitä puen vaikka olisin voinut vaikka joka päivä pyöriä kaupoissa etsimässä mekkoa, mutten vain jaksa. Okei tuo johtuu myös siitä etten yhtään tiedä millaista haluan niin alkaa vain ärsyttää etsiessä. Kerrankin, kun ei ole niitä velvollisuuksia vähään aikaan niin haluaisin urheilla enemmän, syödä rauhassa super ihania aamiaisia, nähdä kavereita ja muuta kivaa. En edes muista, koska olisin viimeksi nähnyt ketään muuta kaveria kuin Emiliaa tai tehnyt itse jotain muuta ruokaa kuin paistanut perunoita tai keittänyt makaroonia tai syönyt yhtään mitään aamupalaksi. Oon mä välillä käynyt kapungilla siskojen kanssa pyörimässä ja avoimen yliopiston luennoilla, mutta silti tuntuu ettei mitään tule tehtyä.

Päätin ottaa itteäni niskasta kiinni ja aloittaa pienen operaation nimeltä Operaatio Productive. Aloitin sen aktivoimalla salikortin aamupäivällä ja sen jälkeen istahdin huoneeni lattialla läppärin, kahvikupin, vihkon ja kalenterin kanssa. Väsäilin to do -listoja seuraavalle viikolle ja aikataulutin vähän tekemisiä. Koska ihmisiluonto tarvitsee pieniä motivaattoreita tekemisiinsä, päätin palkita itseni, jos kaikki to do -listan kohdat tulee tehtyä ja pysyn hyvin aikatauluissa. Palkinto on jo valmiina mietittynä ja oi kuulkaas, sen palkinnon takia juoksisin vaikka maratonin viikon päästä.



torstai 24. marraskuuta 2016

LAST WEEKS

lastweeks
Halloween kurpitsan kaiverrusta. Onnistuttiin mun mielestä aika hyvin ekakertalaisiksi. // Viimestä lukiokurssia kahvilassa. Huhhuh onneks nyt on kaikki lukio jutut jo ohi. Pääsykoeluku rumbaa odotellessa. // Löylyn lohikeitto oli 6/5, suosittelen! // Koulun vessaselfie.. varmaan viimenen sellainen ainakin tossa koulussa.

lastwekks1
Hiipparikokoustelua: asujen suunnittelua ja ennakkotehtävien pohtimista. // Siinä ne meidän huikeat hiippariasut. Huippu päivä oli! // Viimein päästiin kattomaan Bodom leffa. Ehkä huonoin leffa ikinä, mutta pakko se oli käydä katsomassa, koska Mikael Gabriel! // Lumimyrkyssä hengailun jälkeen hemmoteltiin itseämme pitsalla, nam!

lastweeks2
Kävästiin ensimmäistä kertaa papershopissa ja pari korttia lähti mukaan. Aivan sairaan söpö kauppa. // Tältä on näyttänyt aina pari iltaa per viikko. Aloitin avoimessa yliopistossa opinnot alustamaan tulevaa pääsykokeisiin lukua. // Rakas puhelimeni hajoaa koko ajan enemmän käsiin. Ei se mitään, silti toimii ja teipillä pysyy näyttö asemissaan. // Ensimmäistä kertaa vein auton huoltoon. Hieman siellä naureskeltiin mun ilmaisuille ja vastauksille kysymyksiin. Anteeksi, että olen stereotypinen nainen enkä ymmärrä autoista mitään.
lastweeks3
Lounaalla Pjazzassa. Ei parasta lohipastaa, mutta ihan ok. // Vihdoin löysin tätä kaupasta. Oon halunnut maistaa tätä ikuisuuden. Nyt pitää enää vain keksiä mitä tästä oikein tekee. // Nimipäivälahjoja <3 // Joulukoristeet parasta!

lastweeks4
Raumalla oli joulutapahtuma vanhassa Raumassa. Jouluvalot laitettiin päälle ja torilla soittokunta soittijoululauluja sekä jaettiin glögiä ja pipareita. // selfiii // Rauman lemppari kahvilassa, Cafe Salissa. Joku kertokaa mulle miksi lämmin maitovaahto maistuu ihan riisipuurolta ?!

maanantai 24. lokakuuta 2016

WEEK 42

week421
Syksyvalot paikallaan, pelkkää rakkautta näille! // Lungin savustettu lohi oli 5/5! Tosin sienimuhennos kastikkeen tilalle sain tartar kastikkeen, mutta se toimi tosi hyvin. // Kävin mäkin pyörähtämässä I love me -messuilla. Mukaan lähti bomber takki, chian siemeniä ja pari kasvonaamiota. Oli kyllä hyvät messut. // Valokarnevaalit!

week422
Smoothie bowl ja aamukahvi sängyssä.. mikäs sen parempaa(?) // Kirppikselle vähän kamaa. Mankkaan Akseli kirrputorilla on vielä viikon verran mun ja Anniinan vaatteita aika paljon. Pöytä 169, sinne kaikki tsekkailemaan, jos löytyis jotain.

WEEK42
Lauantaina vieteltiin tupareita. Oli kyllä kiva nähä sukulaisia, joiden kanssa ei niin usein ole tekemisissä. Hauska ilta oli ja päädyttiin meiltä vielä Brondaan yömyssyille.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

VALOKARNEVAALIT

IMG_0036
IMG_0018
IMG_0005
IMG_0017
IMG_0003

Pikkasen haastavat kuvauspuitteet meikäläisen kuvaustaidoille, mutta kaikessa epätäydellisyydessään nää muutamat otokset on just täydellisen tunnelmallisia. Valokarnevaaleille oli aivan pakko päästä. Ne on semmonen joka syksyn must juttu. Sairaan nättejä noi kaikki valot ja se tunnelma mikä siellä on, on ihan huikea. Iloisia lapsia, iloisia aikuisia ja jotain taianomaista. Jos joku on vailla treffi ideoita niin tässä ois aika hyvä vaihtoehto.. syökää hattaraa, vetäkää vaikka narua ja nauttikaa. Tai menkää ystävän kanssa fiilistelemään. Tai vaikka yksin. Ihansama kenen kanssa tai mitä tekemään, mutta menkää!

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

WEEK 41

week41
Iltaretki Nuuksioon. Mentiin sen verran myöhään ettei ehditty kunnolla kävellä mitään pidempää reittiä, mutta saatinpahan nautiskella nuotiosta ja näteistä maisemista. Ex partiolaisina saatin jopa nuotio itse sytytettyä jotenkuten. Tosin edellisen kävijän hiillos taisi vielä olla siinä ja joku mukava vanhempi herra tuli vähän elävöittämään meidän nuotiota, mutta kuitenkin saatiin se alkuun joten oon ylpeä meistä. Joku viikonloppu pakko mennä ihan kunnolla tonne rentoutumaan ja kävellä joku pidempi reitti.

week411
Sen verran kiireistä ollut koko viikko, että syöminenkin on ollut vaan junassa nopeasti eväiden napostelua. // Viimesiä kursseja viedään! // Omillaan ruokaostoksilla. Oikeesti otin tuolta korista limun ja sipsit pois, jotta ostokset näyttäisi aikuisemmilta ja terveellisemmiltä :'D // Kahvi mukaan, kiitos!

week412
Tuolla tullu vietettyä lähes kaikki illat/yöt. Noi työt on sekottanut mun unirytmin ihan täysin, mutta saapahan ilta- ja yölisän. // Dippivihanneksia ja patonkia, nam! // Tässä esimerkki miltä mun kahvini näyttää, jos tuota nyt kahviksi voi edes kutsua. // Töihin menossa.

lauantai 15. lokakuuta 2016

8 x Hymyilyttää

Versio 2
- Taas kerran kuppi lähempänä aikuisuutta. Oon saanut tällä viikolla juotua muutamanakin päivänä kahvia ja alan jopa pikkasen tykätä siitä (siis 50/50 maitoa ja kahvia sekoituksesta)

- Bussimatka katsellen ulos puhelimen näytön sijasta.

- Meidän turvakurssin poliisiluentoa pitänyt poliisimies. Herra teki tylsäksi oletetusta luennosta varsin mielekkään.

- Levoton ilta/yövuoro hauskalla duuniporukalla. Homma toimi!

Versio 2
- Itsenäisesti ruokaostoksilla. Voi hetken tuntea olonsa taas pikkasen aikuisemmaksi, kun on viikonlopun itsekseen ja shoppailee itse perus ruokaostoksia.

- Pitkästä aikaa pitkään nukkuminen ja herääminen ilman herätyskelloa.

- Metsä. Oon uudestaan rakastunut metsiin!

- Vain elämää -iltamat. Viime viikolla tehtiin Anniinan kanssa lauantai iltana itse pastaa ja katsottiin vain elämää. Tänään ajateltiin napostella dippi vihanneksia. Nyt menenkin heti valmistelemaan naposteltaviamme ja nauttimaan lauantai illasta!


+ 1x Järkytti!  Samaiset kahvikupposet, jotka on hymyilyttynät on aiheuttanut aikamoisen järkytyksen jäähtymisen jälkeen. hyi! Vaikka kylmä kahvi kaunistaa, pysyn mieluummin rumana kuin juon kylmää kahvia.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

WEEK 40

Ajattelin, että voisin sunnuntaisin aina tiivistää kuluneen viikon juttuja puhelimen kuvien saattelemana. Tästä lähtee ensimmäinen viikkokatsaus.

week40
Tiistaina oli virallinen korvapuustipäivä ja sen kunniaksi tottakai väsättiin korvapuusteja. // Meidän uudessa kämpässä on niin kylmä ainakin aamuisin ja iltaisin, että pakko hengailla toi pehmonen aamutakki/huppari päällä. // Aamupala! <3 // Pieni conversejen valkaisuoperaatio. Ei niistä ihan uuden veroiset tullut, mutta tosi huomattava ero siihen mitä ne oli. Harmi etten muistanut ottaa "ennen"-kuvaa.

week401
Kokeiltiin tehdä itse pastaa. Muuten meni ihan hyvin, mutta ei kaulittu taikinaa tarpeeksi ohueksi ja niistä tuli aika mammutteja ja sisältä ei kypsynyt kunnolla keitettäessä. // Kyllä ne pastat silti maistui, kun sai kanakastiketta sen kera. Pastaa, viiniä & Vain elämää. // Kotiäiti -lookki. Aloin tekemään itselle syötävää niin yhtäkkiä ystäväiseni olikin jo auttamassa ja loppujen lopuksi teki koko ruoan.

Week402
Celfie! // Sunnuntain pikainen ruoka. // Lauantai-illalla mun kulkuväylälle oli kaatunut puu. Nyt täytyy kiivetä yli tai kyyristellä ali aina, kun menee bussipysäkille. // Kävin vajaa tunnin iltakävelylle rämpimässä metsässä ja nauttimassa luonnosta ja rauhasta. Nyt on tuon kävelyn jälkeen hyvä loikoilla viltin alla sohvan nurkassa kirjoittaen postausta ja sivusilmällä katsella "tähdet tähdet" -ohjelmaa.

perjantai 23. syyskuuta 2016

SUMMER 2016

Eiköhän kesä ole nyt ihan lopullisesti ohi. Aamusin on jo ihan jäätävän kylmä ja kouluun mennessä ihan pilkkopimeätä. Hyvä aika siis muistella vähän viime kesää puhelimen kuvien avulla. Tämmösiä juttuja ja paljon paljon muuta kivaa kuului mun kesään. Nyt oon valmis syksyyn ja kaikkeen uuteen, mitä tämä syksy tuo tullessaan.

a
Juhannuksen ja synttäreiden viettoa RMJ:ssä ensin talkoolaisena alueen rakennuksessa ja sitten festarihulinassa. Oli super hauskat juhannusfestarit! / Alkukesästä käyttin muutamia kertoja ennen siskon töitä (puoli seitsemältä aamulla) Stadikalla aamu-uinnilla. Välillä jäin sinne yksin hetkeksi syömään aamupalaa ja ottamaan aurinkoa - eli siis nukkumaan. / Auringonnousun aikaisia maisemia <3 / Löylyn terassi

aaaaaa
Tyttöjen kanssa jäätelöä, ihana Helsinki, tenniksen harjoittelua ja cafe picnicin uuniperunat! / Uimaretki kirkkonummelle / Käytiin myös katsastamassa Museum of broken relationships. Vähän ylihehkutettu mun mielestä, mutta kyllä mä tykkäsin. / Yksi kipeä viikonloppu oli kesällä ja se vietettiin inkiväärishotteja juoden ja Taru sormusten herrasta -maratonia katsoen.

aa
Ruisrock 2016 oli huippu! Telttamajoitus ei niin huippu, mutta hauska kokemus. / Blockfestissä vietettiin tällä kertaa vain yksi päivä ja vähän tuntui siltä, että festarit jäi ihan kesken. Pakko päästä ensi vuonna taas koko viikonlopuksi. / Iltasouteluita, auringonlaskuja ja cafe cardemumman kesäisiä salaatteja.

aaa
Terassikelejä, grilliruokaa, uimista ja suomimatkailua. / Pääsin ainakin kolmeen ihan uuteen kaupunkiin vierailemaan; Uuteenkaupunkiin, Kuopioon ja Iisalmeen. Iisalmen pelloilla päästiin kokemaan Runnirock!

aaaa
Sadetakkeja sadesäällä, stadikan aamupalapuuro, iltauinnit, autoselfiet, lyhyt kesätukka, Niskan pizza, pöydän rakentelua, marjojen poimimista ja aamuöistä kalastelua.

aaaaa
Lisää soutelua, Seinäjoen asuntomessut ja supersöpö pihakeittiö, Porvoon Cafe Postres, Helsingin jäätelötehtaan jättimäiset jäätelöpallot! <3

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Täältä mä tuun

P1010385 P1010512 P1010493 P1010490 P1010504

Heipsunhei! Long time no see. Se on aina yhtä vaikeeta palata kirjottelemaan pitkän tauon jälkeen. Kaks vuotta on pirun pitkä aika ja siinä ajassa on ehtiny tapahtua yhtä sun toista. Viimeseen kahteen vuoteen on sisältynyt myös monen monta yritystä palata blogin pariin, mutta ei vaan oo tiennyt miten. Jos tällä kertaa sujuis vähän paremmin. En ollut uhrannut pienintäkään ajatusta blogin lopettamiselle, mutta niin siinä vain kävi. Nyt on kuitenkin aivan sietämätön kaipuu tän homman pariin ja käsi hipuilee kameraa otteeseensa yhä useammin. Homma jatkuu uudella nimellä ja osoitteella, mutta muuten aika samalla meiningillä kuin ennenkin. Huh, miten helpottavalta ja ihanalta tuntuu taas kirjoittaa uutta postausta, vaikkei oikein tiedä edes mitä kirjoittaisi. Pikku hiljaa eteenpäin niin hyvä tästä tulee. Oon aivan super innoissani!

ps. kuvat satunnaisia kuvia viime toukokuun Porvoon reissulta.